Merikarttanavigointikilpailu on avoin kaikille Suomen navigaatioliiton, Suomen meripelastusseuran sekä Suomen purjehdus ja veneilyn jäsenille. Kilpailu on kaksi osainen, ensin karsinnat, josta 20 parasta kutsutaan keväällä pidettävään finaaliin. Karsintakysymykset saa ratkaista kotona omassa rauhassa, mutta finaali on valvottu, rento, järjestetty tilaisuus.

Kilpailussa tarvitaan suurta tarkuutta, meriteidensääntöjen tuntemusta sekä vähän aivosoluja päättelyyn. Saaristolaivurikurssin tiedoilla, että veneilijän yleisesti tuntemilla asiolla pärjää.